Projektinhallinnan lyhyt oppimäärä

Lähteminen jonnekin pienen lapsen kanssa on projekti.

Kuten kaikki projektien kanssa työskennelleet tietävät, projektiin kuuluu 1) suunnitteluvaihe, 2) toteutusvaihe, ja 3) jälkipyykki (arviointi). Suunnitteluvaiheessa laaditaan projektisuunnitelma, toteutusvaiheessa painetaan täysillä ja toivotaan parasta, projektin päätyttyä arvioidaan  tuloksia ja mietitään mikä meni pieleen.

Projektipäälliköiden (äiti) arkea helpottamaan olen laatinut yleispätevän projektisuunnitelmapohjan, jota voi soveltaa omaan projektiin (lapsen kanssa ulos lähteminen). Tapauskohtaisia poikkeamia voi esiintyä riippuen siitä, minne ollaan menossa. Kohde vaikuttaa myös projektin kokoon. Maitopurkin haku Valintatalosta on pieni projekti, kun taas vauvauinnissa käynti voidaan lukea keskisuureksi tai suureksi projektiksi, riippuen siitä menetkö vauvan kanssa kaksin, vai onko isä mukana.

1.1. Projektin aikataulu

Onnistumisen kannalta aikataulutus on lähes avainasemassa. Väsyneen tai nälkäisen lapsen kanssa lähteminen tietää vaikeuksia. Vauvaa ei myöskään ole suositeltavaa herättää kesken päiväunien, varsinkaan toppavaatteiden pukemista varten. Lisäksi vaippa on hyvä vaihtaa aina ennen lähtöä. Näiden kolmen ehdon toteutuminen vaatii usein ennakkovalmisteluja ja minuutin tarkkaa toimintaa.

1.2. Projektin resurssit
Projektin toteutuksessa tulee huomioida käytössä olevat henkilöresurssit. Niitä on yksi. Käytä harkiten, ja vältä ylimääräisiä toimia.

1.3. Projektin riskit
Käytännössä koko projektiin ryhtyminen on riski. Kaikki mitä projektin läpiviemiseen liittyy, sisältää riskin. Riskejä voi minimoida noudattamalla tarkasti aikataulua (ks. kohta 1.1.) sekä pakkaamalla hoitolaukkuun kaikki mahdolliset varusteet. Lisäksi auttaa, jos myös projektipäällikön unen- ja ravinnontarve on riittävällä tasolla tyydytetty.

1.4. Projektin ohjausryhmä
Projektilla on usein ohjausryhmä jolle projektipäällikkö raportoi projektin edistymisestä. Ohjausryhmä voi olla esim. ystävä jonka kanssa olet sopinut treffit kaupungille. Ohjausryhmää tulee tiedottaa viivästyksistä ("Myöhästytään 40 minuuttia") tai muista muutoksista ("Nähdäänkö sittenkin meillä").

1.5. Projektin osat
Kokonaisuuden hallinnoimiseksi projekti kannattaa jakaa pienempiin osiin. Usein seuraavan osion (toimenpiteen) aloittaminen edellyttää edellisen onnistunutta suorittamista. Seuraavassa esimerkissä on kuvaus projektin toteutusvaiheesta niin, että kokonaisprojekti on jaettu pienempiin osiin.

2. Projektin toteutus:
Ajoita lähtö 30-60 minuuttia päiväunien päättymisen jälkeen.
Vauvan herättyä syötä vauva; vaihda vaippa; pue vauvalle toppavaatteet (puuttuva lapanen on joko hihassa tai sohvan alla); haista vauvan pyllyä; riisu toppavaatteet; vaihda vaippa; pue vauva uudelleen; aseta vauva valittuun kulkuvälineeseen (vaunukoppa/turvakaukalo); pue omat vaatteet; hyssytä hikisenä huutavaa vauvaa; etsi omaa puuttuvaa hanskaa hattuhyllyltä; vedä hyllyn sisältö lattialle; valitse sittenkin toiset hanskat; ota käsilaukku, avaimet, lompakko ja puhelin sekä vauvan koppa; tarkista vielä ovella että kaikki tarvittava on mukana; ota rattaat (mikäli tarvitaan) esille varastosta/autotallista/eteisestä; lähde puolijuoksua matkaan; palaa takaisin sisälle hakemaan hoitolaukku; jatka matkaa.
Palaa takaisin kotiin viimeistään siinä vaiheessa kun hoitolaukussa ei ole enää ruokaa tai vaippoja, TAI kun lapsi on huutanut tauotta yli 15 minuuttia ja alat saada paheksuvia katseita kanssaihmisiltä.

3. Projektin arviointi
Ihan hyvinhän se meni. Huomenna uudestaan. Tai no, parin viikon päästä viimeistään.

Tosielämän Bree Van de Kampit

Ihailen ruoka- ja leivontablogien pitäjiä. Minun mittapuuni mukaan he ovat jonkinlaisia yli-ihmisiä. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä bloggaaja on yhden tai useamman pienen lapsen äiti, joka arjen pyörittämisen sivussa löytää aikaa paitsi uskomattoman kulinaarisen taiteen loihtimiseen, myös siitä kirjoittamiseen, jokainen valmistusvaihe erikseen valokuvattuna. Kaikista käsittämättömintä on, että usein vaikuttaa siltä, että bloggaajan perheessä nuo luomukset ovat ihan jokapäiväistä huttua, koska usein kirjoittaja aloittaa sanoilla "yleensä teen tämän käyttämällä.... mutta tänään halusin kokeilla vähän erilaista versiota..." En tajua.

Minustakin olisi ihana pitää ruokablogia. Valitettavasti ruokalajien kirjo taitaisi jäädä kovin pieneksi, eikä todennäköisesti muutenkaan houkuttelisi muita kokeilemaan. Kaurapuuron ohje taitaa sitä paitsi löytyä ihan siitä paketin kyljestä.

Jokunen vuosi sitten meillä oli muutaman ystävän kesken ruokakerho, jossa kukin vuorollaan valmisti alku-, pää- ja jälkiruuan kotonaan, ja muut saivat istua valmiiseen pöytään. Mitään pisteytystä emme käyttäneet (tämä oli ennen "Arvostele mun illallinen"-ohjelmien aikaa), mutta tietysti panokset tuntuivat kovenevan sitä mukaa kun kokki vaihtui. Näin jälkeen päin ajatellen noissa illallisissa olisi varmasti ollut materiaalia ruokablogiin. No, nyt meillä kaikilla on pieniä lapsia, eikä ruokakerho enää kokoonnu.

Pari viikkoa sitten bongasin lehdestä suolapähkinäbrownie -reseptin, jota haluaisin palavasti testata. Olen edennyt projektissa jo niin pitkälle, että kopioin ohjeen talteen, ja ostin kaappiin suolapähkinöitä. Varsinainen toteutus enää puuttuu. Ehkäpä siinä vaiheessa, kun poika oppii nukkumaan pitempään kuin 40 minuuttia kerrallaan... Siinä vaiheessa lupaan myös laittaa kakun kuvan tänne.

Koska nyt kuitenkin kovasti haluaisin jo tässä vaiheessa edes yhden ruokapostauksen, ajattelin laittaa brownie-ohjeen tänne. Kokeilkoon se, jolla on aikaa. Kertokaa sitten oliko hyvää.

Suolapähkinä-brownie
120 g tummaa suklaata
120 g voita
2 munaa
100 g ruokokidesokeria
100 g pecanpähkinöitä
50 g suolapähkinöitä
100 g tomusokeria
120 g vehnäjauhoja

Sulata voi ja suklaa mikrossa tai kattilassa.
Vatkaa munat ja sokeri kevyesti vaahdoksi.
Sekoita suklaa-voiseos vaahtoon.
Yhdistä tomusokeri ja vehnäjauhot. Siivilöi ne suklaa-vaahtoseokseen.
Lisää rouhitut pähkinät kevyesti sekoittaen.
Levitä irtopohjavuokaan, jonka pohjaan on pingotettu leivinpaperi.
Paita 200 asteessa n. 9 minuuttia juuri ja juuri kypsäksi.
Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Venäläinen sammakko ja muita ostoksia

Kuulun heräteostos-ihmisiin. Kävin eilen täydentämässä lapsen purkkiruokavarastoa, ja tein marketin vihannesosastolla löydön: tuoreita siitakesieniä rasiassa ja raparperisosetta pötkössä. Oli pakko ostaa, koska tuntui kivalta ajatukselta että minulla olisi jääkaapissa raparperisosetta (pötkössä) ja tuoreita siitakesieniä. Nyt siten mietin mitä niistä voi tehdä ennen kuin ne menevät huonoksi. Aiempaan kanamoussekokemukseen pohjaten niitä tuskin kannattaa ainakaan lapselle tarjota.

Kuulun myös paniikkiostos-ihmisiin. Paniikkiostaja on henkilö, joka hätääntyy kun joutuu kahden kesken agressiiviseen myyntitilanteeseen myyjän kanssa, ja ostaa tuotteen vain a) päästäkseen pois tilanteesta ja/tai b) koska ei kehtaa sanoa ei.

Koska TV-lupatarkastajia ei enää tarvitse pelätä ja jehovantodistajat kävivät viimeksi viikko sitten, uskalsin avata oven tuntemattomalle. Ovella seisoi kaksimetrinen kuuro venäläinen kehonrakentaja, joka ojensi minulle kortin jossa kertoi olevansa kuuro ja myyvänsä esineitä. Enempiä kyselemättä mies alkoi purkaa puisia leluja laukustaan rappukäytävään. Normaalitilanteessa olisin ehkä sanonut ettei meillä ole kiitos leluille tarvetta. Tämä ei kuitenkaan tuntunut normaalitilanteelta, koska mies oli kuuro (en osaa viittoa), venäläinen (en puhu kieltä), erittäin iso (en pärjää tappelussa), ja minulla oli sylissä lapsi, jonka saattoi myös tulkita todisteeksi siitä että leluille ON tarvetta. Niinpä nappasin hätäpäissäni käytävältä lähimmän esineen, näytin venäläiselle yläpeukkua ja maksoin lystistä 15 euroa.

Poika imeskeli uutta puusammakkoa tyytyväisenä 5 minuuttia, sen jälkeen ensimmäinen räpylä irtosi ja sammakko lähti jäähylle.

Hyvä Äiti laittaa ruokaa

Koska purkkiruokaa tarjoava äiti on monen mielestä huono, laiska, ehkä vähän tyhmäkin, päätin eilen olla Parempi Äiti ja tehdä ruuan itse. Siinä kana-porkkana-sipulisurvosta sekoitellessa tunsin olevani hyvä ihminen - sellainen joka jaksaa tehdä kaiken alusta loppuun itse, joka tarjoaa lapselle monipuolista, terveellistä, ja tuoreista raaka-aineista valmistettua ravintoa, ja jolla on pakasteessa kaikkia ruokaympyrän tuotteita valmiina jääpalarasioihin annosteltuna. Ja joka leipoo pullaa.

Sitten hyvänolon tunne meni ohi. Poika maistoi ensimmäisen lusikallisen, näytti hetken aikaa siltä kuin aikoisi oksentaa, ja veti sen jälkeen suun päättäväisen tiukasti kiinni, käänsi pään pois, ja keskittyi katsomaan uutisia telkkarista niinkuin vain puolivuotias osaa. Yritin sinnikkäästi tunkea ruokaa vartin verran yhteenpuristettujen huulten välistä ("ehkä se on vaan tuo uusi maku, siihen täytyy hetki tottua"), mutta kun lopulta ruokaa alkoi olla kaikkialla muualla paitsi lapsen suussa - saati vatsassa - oli pakko lopettaa ja kipata rakkaudella valmistettu herkkuateria roskiin.

En halunnut kuitenkaan luovuttaa liian helpolla. Tänään keitin kanamoussen lisukkeeksi makaroonia, ja lisäsin vähän enemmän porkkanaa. Lopputulos oli tismalleen sama kuin edellisellä kerralla. Bonuksena lapsi yritti ottaa suuhun vahingossa päässeen ruuan itse suusta pois, ja hieroa sitä silmiin.Onneksi en käyttänyt pippuria mausteena.

Heitin myös tämänpäiväisen satsin roskiin. Se alkaa jo vähän haista.

Minusta alkaa myös vahvasti tuntua siltä, että pääsemme kaikki helpommalla jos en yritä olla Parempi Äiti ainakaan ennenkuin lapsella on hampaat, eikä kaikkea ruokaa tarvitse enää survoa vaaleanharmaaksi haisevaksi mössöksi. Ylistys purkkiruoalle, niissä on sentään vähän värieroja, löytyy oranssia ja ruskeaakin. Täytyy käydä illalla täydentämässä Piltti-varastoja. Samalla voisin napata pakastealtaasta pussillisen esipaistettuja korvapuusteja. Voisi sitten ainakin luoda naapureille illuusion Hyvästä Äidistä, kun rappukäytävään leijailee vastapaistetun pullan tuoksu. (Note to self: vie ensin biojäteastia ulos.)

Kun äiti on vähän väsynyt

Unenpuute saa aikaan jänniä asioita. Erityisesti lähimuistissa. Lisäksi väsyneenä keskittymiskykyni on suunnilleen 4-vuotiaan luokkaa. Aloitan asioita (kuten pyykkien viikkauksen), keksin kesken kaiken uuden asian (kuten vaatekaapin järjestämisen), huomaan tekeväni kolmatta asiaa (kuten vanhojen farkkujen sovittaminen) ja siinä vaiheessa kun vauva herää, vaatekaappi on myllätty lattialle, pyykit ovat edelleen narulla, ja ne kolmet liian pienet farkut jotka pitäisi heittää pois lojuvat lattialla viikon, kunnes tungen ne takaisin kaappiin.

Päätin tehdä Facebookissa pienen gallupin siitä, minkälaisia sivuoireita äitiysväsymys saa muissa mammoissa aikaan, ja ihanat kanssasisareni kertoivat:

• Säännöllisesti joudun kysymään mieheltäni samaa asiaa moneen kertaan, vaikka muistan että olen kysynyt aiemminkin ja tiedän miehen vastanneen, en vaan kertakaikkiaan pysty muistamaan vastausta.

• Olen buukannut useamman menon päällekäin imetysdementian vallassa esim. kerran varasin kampaajan tasan samalle ajalle, kun piti olla kaverin kanssa treffit.

• Voipaketin olen laittanut jääkaapin sijasta mikroon (sieltä se löytyi sitten käyttökelvottomana) ja leivän laittanut jääkaappiin (meillä ei sitä siellä yleensä säilytetä).

• Kun mentiin ekaa kertaa vauvauintiin, niin tietysti oli vauvalle kaikki mukana, mutta itseltäni puuttui sitten uikkari ja shampoo (onneksi oli vuokrauikkari mahdollisuus).

• Teen sunnuntaisin yhtä nettiprojektia ja olen unohtanut siitä palkallisen päivystysvuoroni pari kertaa.

• Olen pessyt uuden lahjakännykän pesukoneessa (unohtui kylpytakin taskuun), ja toinen puhelin on kulkenut yhden automatkan auton katolla; kaikeksi onneksi oli lyhyt matka, en kaahannut ja puhelimessa oli muovinen pehmuste päällä, pysyi siis paremmin siellä katolla eikä tippunut.

• Minä kävelen päivittäin roskapussin kanssa postilaatikolle, roskis on siis ennen postilaatikkoa ja kun huomaan niin aina eka reaktio on, etteihän kukaan nähnyt ja hirnun ääneen.

• Leipoessa unohdan aina vähintään viimeisen pellillisen uuniin ja meillä leivotaan paljon eli harvase viikko poltan jotain. Uunissa on hienot hälysysteemit sun muuta mutta kun edelleen luotan muistiini niin vakaasti niin en käytä.

• Meillä on liiterin oven yläpuolella semmonen lauta, jolla saa pönkättyä ovet kiinni. Unohdin laittaa laudan kunnolla ylös ja kohta tajusin, että taapero oli paiskannu liiterin ovet kiinni ja se lauta oli tipahtanu alas. Seiskoselin puut sylissä liiterin sisäpuolella ja poika vesisateessa ulkona, ovia ei saa auki, tietenkin aamupäivä ettei kotona ketään eikä kyllä lähimaillakaan. Onneksi sen ainoan kerran olin muistanu pistää puhelimen taskuun ja soitin paniikissa miehelle, joka on puolen tunnin ajomatkan päässä kotoa töissä. Samalla yritin maanitella poikaa, ettei se keksi lähteä pihalta mihinkään. Onneksi miehellä oli naapurin numero, joka onneksi oli ollut yövuorossa ja joka onneksi vastasi vaikka oli nukkumassa, ja tuli pelastamaan minut pois.

• Haalauduin viikon liian aikaisin neuvolaan. Olin vielä edellisenä iltana tarkistanut neuvolakortista ja seinäkalenterista, että aika on keskiviikkona silloin ja silloin. Hirveällä kiireellä kurvailin lapsen kanssa kun oli vielä aamun ensimmäinen aika ja mieskin jäi kotiin siksi aikaa toisen lapsen kanssa. Ehdin siinä jutella yhden sun toisenkin kanssa ennen kuin vartin päästä tajusin tarkistaa päivämäärän neuvolakortista. Ensimmäinen reaktio oli että eihän kukaan hoksaa kun hiippailen täältä pois... No, seuraavana keskiviikkona päästiin rokotuksille.

• Avainten kans häröillään yhtenään (löytyvät roikkumasta ulko-ovesta) ja jos kauppaan menee ilman lappua niin vaikka olis kaksi asiaa, toinen niistä unohtuu.
  Useamman kerran olen kaupan kassalla huomannut että lompakko ei olekaan mukana.

• Alkuun havahduin usein keskellä yötä siihen että  apua se vauva on tuossa meidän välissä, oon taas nukahtanut kesken syötön... vaikka oonkin vienyt vauvan takaisin sänkyynsä ja meidän sängyssä on tyyny/peitto/mies/pehmolelu.

• Heitin sukat pyykkikorin sijasta vessanpönttöön. Löysin tiskirätin jääkaapista. Unohdin kastepapin kotikäynnin.

• Olen käynyt vaunuttelemassa roskapussi vaunujen alaosassa.

• Usein unohtuu ottaa vauvalta sukat pois kun pesee peppua hanan alla. Housut oon sentäs muistanu aina ottaa pois! 

• Isänpäivää edeltävänä päivänä vuokrattiin miehen kanssa leffa. Aamulla oltiin lähdössä pappaa katsomaan ja mies siirsi leffan valmiiksi auton etuikkunalle että varmasti muistetaan palauttaa kun se on kokoajan näkösällä. Minä taas ajattelin että isäinpäivälahja pitää muistaa ottaa mukaan. Laitoin sen hautakynttilän viereen ja avaimet sekä puhelimen niiden päälle. Kun päästiin autoon huomasin että hautakynttilä oli jäänyt. Kävin sen sisältä hakemassa. Isäntä taas kurvasi Ärrän ohi vauhdilla, ja käännyttiin seuraavasta risteyksestä takaisin leffaa palauttamaan. Kun vihdoin päästiin matkaan ja oli ajettu 15km palasimme vielä kertaalleen takaisin - vaikka lahjan päältä oli otettu molempien avaimet, puhelimet ja vielä palasin hakemaan kynttilänkin, niin eipä vaan huomattu pakettia ottaa!

  Näitä muuten sattuu myös miehille. Ystäväni mies oli vauvan syntymän jälkeen useana yönä noussut syöttämään vauvaa. Sujui ihan hienosti siinä sängyn laidalla istuen muuten, paitsi että tuttipullo puuttui ja vauvakin nukkui toimituksen ajan omassa sängyssä...
  
  Tuttua? Olisi ihana lukea muidenkin häröilyjä, jätä kommentti!
  

Äideistä ja alokkaista

Pienten lasten äidit ovat vähän niinkuin armeijapojat. Äidit tykkäävät puhua lapsista ja kaikesta aiheeseen liittyvästä samalla intensiteetillä kuin nuoret miehet puhuvat armeijasta. Lähipiiri kuuntelee kohteliaasti, mutta jossain vaiheessa jutut alkavat lipua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Lähipiiri oppii hymähtämään kiinnostuneesti tai yllättyneesti oikeissa kohdissa, vaikka todellisuudessa miettii samaan aikaan mitä sieltä kaupasta pitikään ostaa tai mikä oli sen näyttelijän nimi joka esitti pahista Speed 2:ssa (ja miksi ihmeessä Speed 2 tehtiin, ja miksi se on ylipäänsä tullut katsottua). Parhaassa tapauksessa se sama lähipiiri, joka nyt kuuntelee kuuliaisesti vauvan kakka- ja konttausjuttuja, on x vuotta aiemmin kuunnellut myös ne armeijan kakka- ja konttausjutut.

Raskausaikana päätin, että minusta ei tule sellaista ärsyttävää lässyäitiä, jonka kaikki Facebook-päivitykset ovat pelkkää vauva-sitä-vauva-tätää, ja joka postaa päivittäin kolme uutta kuvaa mussukasta. Mutta ei sille mitään voi, välillä kiusaus vain käy liian suureksi. Sillä hetkellä, kun oman lapsen saa ensimmäistä kertaa syliin, jotain hassua tapahtuu, ja sen jälkeen elämä jatkuu eräänlaisessa vaihtoehtotodellisuudessa, jossa hallitseva normi on se, että tottakai jokaista kiinnostaa kaikkein eniten kuulla montako senttiä ja grammaa oli tullut lisää sitten edellisen neuvolakäynnin.

Osallistuin syksyllä firman henkilöstöiltaan, ja kemujen jälkeen kerroin puoli-pöyristyneenä siipalle, että näennäisistä aah- ja ooh-äänistä huolimatta kolleegat eivät vaikuttaneet olevan 100-prosenttisen lumoutuneita kaikista vauvakuvista joita puhelimesta näytin. Tai toisin sanoen, he halusivat puhua välillä muustakin! Käsittämätöntä.

Onneksi on kuitenkin olemassa joku jonka kanssa kakasta, imetyksestä ja kasvissoseista voi jauhaa loputtomiin - toinen äiti! Ja totuuden nimissä täytyy sanoa, että oma lähipiirini on tähän asti jaksanut kuunnella juttujani kunnioitettavan hyvin - olipa heillä omia lapsia tai ei. Se lämmittää mieltä.

Nukkuu, ei nuku, nukkuu, ei todellakaan nuku

Jotkut vauvat nukkuvat paljon. Meillä nukkuminen on aina enemmänkin poikkeuksellinen tilanne, joka ei yleensä kestä pitkään. Päiväunia houkutellaan usein parikin tuntia, ja kun uni viimein voittaa sitkeän taistelijan, autuutta kestää puolisen tuntia. Siinä ajassa ehtii juuri sopivasti aloittaa jotain, kun sängystä kuuluu "väää", ja aloitettu jää kesken. Ehkä tästä syystä nykyään tulee aloitettua aika vähän mitään tähdellistä.

Edellisen päiväunitauon käytin siihen, että latasin puhelimeen "Moving mouth"-sovelluksen. Siinä saa valita itselleen erilaisten vaihtoehtojen joukosta hassut piirretyt huulet, ja kun puhelinta pitää suun edessä ja puhuu, huulet liikkuvat samaan tahtiin. Seisoin peilin edessä, puhuin itsekseni, ja katsoin kun harvahampainen suu liikkui. Hirmu kätevä ja hyödyllinen appsi siis. Ja hyödyllisesti käytetyt 30 minuuttia.

Lueskelin vastikään Martin Baxendalen kirjaa 'Uusi vauva - Huoltajan opas'. Siinä oli kirjoitettu niin osuvasti vauvan nukutuksesta ja nukkumisesta, että lainaan tekstin tähän. It says it all:

"Uusi Vauvanne sisältää kaksi perusohjelmatoimintoa: "Unessa" ja "Valveilla". Valitkaa huolella ohjelma tai toiminta, jonka katsotte parhaiten sopivan Uudelle Vauvallenne.

"Unessa" -ohjelman valinta: Edellyttää seuraavia esivalmisteluita: kylvettäkää Uusi Vauvanne, pukekaa se lämpimästi, syöttäkää, röyhtäyttäkää, syleilkää, keinuttakaa käsivarsilla, asettakaa sänkyyn, laulakaa kehtolaulu, nostakaa syliin, vaihtakaa vaippa, röyhtäyttäkää, syleilkää, keinuttakaa, asettakaa vuoteeseen; vaihtakaa vuoroja, laulakaa kehtolaulu, nostakaa syliin, ruokkikaa, röyhtäyttäkää, vaihtakaa vaippa, laskekaa alas vuoteelle, nostakaa syliin, röyhtäyttäkää, laskekaa alas vuoteelle, laulakaa, huokaiskaa helpotuksesta, hiipikää pois huoneesta, pankaa sormenne ristiin ja koputtakaa puuta.

Seuraavat menettelytavat saattavat välittömästi käynnistää "Valveilla"-ohjelman: kovat äänet (esim. ovikello tai puhelimen hälytysääni, oven sulkeminen, kissan kehrääminen, nuppineulan putoaminen lattialle, hengityksen pidättäminen), mukavan asennon ottaminen tv:n ääressä, helpotuksen huokaisu, paukun kaataminen lasiin, "olemme poissa vain tunnin"-lausahduksen kuiskaaminen lapsenvahdille, sänkyyn ryöminen, silmien sulkeminen, nukahtaminen."